Peruskoulun digiloikka ruohonjuuritasolta

Eräs oppilas napautti sellaisen syötön digiloikkaajan lapaan, että Raimo Helminenkin jää luokalle. Pidin nääs oppituntia, jossa poikkeuksellisesti oli erityisopettaja ja hänen myötään kolme oppilasta integroituna perusluokkaan… No, nyt alan horisemaan niin, ettei lukija seuraa eikä löydä pointtia. Otetaas askel taakkepäin:

 

Koulussamme (ylä-) on yhteisesti sovittuna käytäntönä, että puhelimet kerätään oppilailta ennen tunnin alkua talteen niille varattuun laatikkoon. Tätä käytäntöä perustellaan sillä, että puhelimen turhanaikainen räpläys vie huomion oppimisesta. Opettajan luvalla voidaan sitten puhelimella tehdä sovittuja asioita. Tiedän esimerkiksi Kahoot-visailun suosituksi. 

Käytännön toimeenpanot hieman vaihtelevat. Jotkut eivät päästä oppilaita luokkaan ilman että puhelin menee ovella laatikkoon. Toiset keräävät ne pois tunnetuilta tapauksilta, liberaaleimmat käskevät vasta häiriökäyttäjän pistää puhelimensa pois. 

 

Palaan alkuun: Kehotimme erityisopettajan kanssa oppilaita laittamaan puhelimensa laatikkoon, koska tällä tunnilla niitä ei missään nimessä tarvittu; opiskelu tulisi olemaan sen luontoista. Itse olen noudattanut edellä mainituista viimeistä taktiikkaa, mutta erityisopettaja oli, ilmeisesti integroidun oppilaansa tuntien, tässä tiukkana ja vaatimalla vaati puhelinta laatikkoon. Oppilaan pinna kireytyi muutaman naksauksen ja hermostuneena hän totesi: "Tässä koulussa ei muusta välitetä kuin puhelimen käytöstä!"

 

Tämä toteamus kuulosti pahalta jo paikanpäällä, ja nyt jo illan hämärtyessä olen sitä sydämessäni tutkiskellut siten, että haluan jakaa tämän tapausesimerkin peruskoulumme digiloikan ruohonjuuritason todellisuudesta. Oppilaan kokemus saattoi olla totta, saattoi siinä olla liioitteluakin mukana. Totuus on kuitenkin se, että oman näkemykseni mukaan suuri osa peruskouluista on tekemässä digiloikkaa siten, että ne puhelimet aina varta vasten otetaan esiin jotain spesiaalikäyttöä varten. Puhelimia on integroitu opetukseen vähemmän kuin sosiaalisilta kyvyiltään 5 vuotta ikäryhmäänsä jäljessä olevia oppilaita.

 

Omana pohdintana sen verran, että toki suurin osa oppilaista väärinkäyttää puhelimiaan, mutta eihän heillä ole oikein muuta mahdollisuuttakaan kuin väärinkäyttö, jos oikeinkäyttö on lähtökohtaisesti kielletty. Hakeeko opettaja kotonaan karjalanpiirakan ohjeet perinnöksi saamastaan keittokirjasta vai resepti.netistä? Entä miksi puhelimesta on tehty se mörkö, joka uhmaa oppimista? Luullakseni tähänkin asti oppilas on keksinyt tapoja olla oppimatta, jossei oppiminen kiinnosta. 

 

Mutta osoitettakoon vielä lopuksi nuorista kajastava toivo. Eräällä aiemmalla oppitunnilla havaitsin muistiinpanojen kirjaamisvaiheessa epätoivotuksi tulkitsemaani puhelimen näpylöintiä. Menin torumaan oppilasta, jolloin hän totesi vihkonsa jääneen matkasta ja kirjaavansa nyt esittelemääni kaaviota puhelimeensa. Ja niin se perhana oli tehnytkin! Jopa siinä mitassa edistyneenä, ettei millään ehtinyt kärähtämishavaintonsa ja todisteidenesittämisensä välissä niitä sinne kirjata. Kehuin onnistunutta opiskelumenetelmää koko luokalle.

 

Kuitenkin on hyvä pitää kirkkaana mielessä, että peruskoulussa opiskellaan perusteita, joille myöhempi soveltava osaaminen rakentuu. Uhkana uuden OPS:n myötä tulevassa kaikessa hienonkuuloisessa tavoitteenasettelussa on, että erot oppimistuloksissa räjähtävät käsiin. Digivempaimet näyttelevät tässä oman osansa, sillä usein niiden käyttö vaatii soveltavaa oppimista, johon koululaisella ei useinkaan ole edellytyksiä. Lukeminen on edelleen arvossaan. Tästä kaikesta huolimatta tai ehkä juuri sen takia, sen puhelimen pitäisi olla luonteva osa opetusta – ei ylivoiman pelintekijänä, ei paitsiossa, ei vilttiketjussa vaan kakkos-, kolmosketjun laiturina.

 

ArvoPelttari
Tampere

Keski-ikäinen, keskiluokkainen, keskioluinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu