ArvoPelttari

Meistä kaikista tuli yksilöitä

  • Meistä kaikista tuli yksilöitä

Monty Pythonin elokuvassa Brianin elämä on sketsi, jossa erehdyksessä vapahtajaksi luultu Brian kertoo seuraajilleen, kuinka he ovat kaikki yksilöitä ja kuinka he kaikki ovat erilaisia. Seuraajajoukko toistaa yhteen ääneen: ”Me olemme kaikki yksilöitä.” ja niin edelleen.

 

Tämä vitsi palautui mieleen, kun kuuntelin sattumalta Yle Puheen Ruben Stillerin ohjelmaa vähemmistökulttuurien väärästä lainaamisesta. Kyseessähän on yksi rekuperaation(*) muoto, jossa vallanpitäjät tai valtakulttuuri omii sorrettujen kansanosien kulttuuria omiin tarkoituksiinsa ja/tai esittää sen omassa viitekehyksessään vähemmistöjä halventavassa valossa. Ohjelmassa oli vieraana blog/vloggaaja Tere Sammallahti luultavasti saamelaista noitarumputapausta käsittelevän avautumisensa takia.

 

Sammallahden ulostulo oli ihan paikallaan ja alleviivaa ammattiloukkaantujien hölmöimpiä tempauksia. Varsinainen aiheeni kuitenkin vain liippaa tätä kysymystä. Ohjelman loppupuolella Sammallahti kertoo, ettei aktiivisesti mieti mitä on olla suomalainen ja pyrkii kohtelemaan ihmisiä yksilöinä eikä ryhmän jäseninä. Hän viittaa myös siihen, kuinka ainoastaan valkoinen lihaa syövä heteromies (VLHM) on valtavasti sisäisestä diversiteetistään huolimatta nykyisen poliittisen korrektiuden ilmapiirissä ainoa ihminen, jota voi hyväksytysti kohdella ryhmän jäsenenä. Kieltämättä, typerimmät neljännen aallon feministiset mölinät menettelevät näin ja kohtelevat ihmisiä milloin yksilöinä ja milloin ryhmän jäseninä omien etujensa mukaan täysin mielivaltaisesti. Vitsikkäillä esimerkeillä jatkaakseni, mitäpä South Parkissa ei olisi käsitelty, Cartmanin viharikos kuvaa tällaisen sopivan ryhmittelyn hölmöydet.

 

No, asiaan. Tietysti me olemme yksilöitä ja meitä pitäisi kohdella yksilöinä. Tämän trivialiteetin takana on kuitenkin ryhmittelyjä, joita emme pääse pakoon. Meistä voi tuntua ahdistavalta, kun joku toinen ryhmittelee meidät sellaiseen kategoriaan, jota emme aktiivisesti tunnusta omaksemme. Sammallahden esimerkissä suomalaisuus on tällainen kategoria. Käsitteenä se on valtavan laaja. Laajuutensa tähden koko käsitteen mielekkyys on kyseenalainen, sillä riippuen kuulijasta/puhujasta painotukset ja sisältökin voivat vaihdella mykästä, itsemurhaa hautovasta leijonakorujuntista maailman parhaiten koulutettuun slush-sosiaalidemokraattiin. Tästä huolimatta olemme kaikki suomalaisia.

 

Ja ennenkaikkea olemme suomalaisia väistämättömän kulttuurisen indoktrinaation kautta. Suomenkielisinä ajattelumme on suomen kielelle ominaista. Kulttuuriset käytännöt, joita emme aktiivisesti mieti tai edes tiedosta, määrittelevät meitä.

 

Ryhmäajattelu osoitti vahvuutensa työväenluokan noustessa 1800-luvulta alkaen. Jos SDP ottaisi edelleen Forssan ohjelman (1903) vakavasti, oikeisto paskoisi housuunsa. Tätä taustaa vasten ei olekaan ihme, että liberaalioikeisto hellii yksilöllisyyspuheen evankeliumia. On annettava täysi tunnustus niille vapaamielisille porvareille, jotka ovat saaneet lietsottua konservatiivipiirit identiteettipolitiikkaa vastaan, jolloin vasemmisto luonnollisesti otti identiteettipolitiikan syleilyynsä ja omaksui samalla siihen liittyvän yksilöä korostavan ajattelutavan. (**) Luokkatietoisuuden korvasi itseriittoisuus. On muuten tässä korostettava termin ”luokkatietoisuus” hienoutta, kuinka olemme tietoisia luokista, kuinka meillä on välineitä käsitellä niitä emmekä vain kuulu siihen kuin seitsemäs pakki vilttiketjuun.

 

Luova (lue: omia etuja maksimoiva) tarpeen mukainen ryhmittely ei toki ole sosialismilta haiskahtavan feminismin yksinoikeus. Parhaiten tämä tulee ilmi halla-aholaisessa maahanmuuttajat rikollisina -puheessa, jonka oikeisto kaivaa repertuaaristaan aina tarpeen vaatiessa. Silloin sopii ”otan ihmiset yksilöinä” -porvarillekin vaitiolo. Keppiä voidaan soveltaa joukkoihin, kun puhutaan työttömistä laiskoina tai syrjäytyneistä ihmisroskina.

 

Näiden esimerkkien luulisi paljastavan, kuinka typerää on aina ottaa ihmiset (vain) yksilöinä. Tällöin kaikenlainen yhteiskunnallisten ilmiöiden tilastointi olisi turhaa. Ja samalla kun kuulumme johonkin kategoriaan, se ei tietenkään poista tosiasiaa, että kuulumme myös useisiin muihin kategorioihin. Lopulta tulemme yksilöiksi ryhmän tai ryhmien kautta: Eri kategorioiden matriisista – suomalainen, mies, keski-ikäinen, juo olutta, kannattaa paikallista jalkapalloseuraa, isä, työtön, bi-curious, nukkuvan puolue, jne, jne – nousee lopulta esiin yksilö. Minä.

Yhteiskunnallisessa kontekstissa minä en ole mitään ilman eri viiteryhmiäni.

 

-----------

 

*) rekuperaatio = radikaalien kulttuuristen elementtien normalisointi, niiden riisuminen alkuperäisistä merkityksistään ja korvaamalla valtaeliittiä tukevilla merkityksillä, esimerkiksi Che Guevara -paidat muotielementteinä, kaupallinen DDR-kitsch tai perustulon oikeistolainen uudelleenlämmittely yrityksenä tosiasiassa heikentää sosiaaliturvaa.

 

**) Tämä sanottuna, identiteettipolitiikka ei tietenkään ollut ainoa elementti tässä kehityskulussa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Syvällistä pohdiskelua piti suositella, vaikkakin tuo "perustulo" -kommentti oli hiukan turha tässä yhteydessä vetäen muutoin filosofisen blogin siltä osin lattiatasolle kirjoittajayksilön sattumanvaraisen poliittisen mielipiteen vuoksi. Suurimmalle osalle sosiaaliturvan saajista nimittäin perustulo olisi selkeydessään ja varmuudessaan äärettömän suuri helpotus.

Käyttäjän ArvoPelttari kuva
Arvo Pelttari

Kiitos suosittelusta, onhan näitä asioita akateemisissa piireissä pohdiskeltu, vaikka ehkä näkökulma enemmän häivyttäen.
Perustulo-juttu oli vain selvennys rekuperaatio-käsitteen merkitykseen, joten se ei sikäli kuulunut otsikon aiheeseen. Toki selkeys on plussaa, mutta "väärin" i.e. oikeistolaisittain toteutettuna (400€/kk?) eittämättä heikennys nykyiseen, vai mitä luulet?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Ristiriita yksilönä kohtelun ja massojen tulkitsemisen välillä on näennäinen. Molemmat ovat relevantteja ja oikein. Massojen tilastollinen tarkastelu auttaa meitä ymmärtämään ilmiöitä ja trendejä. Niistä ei kuitenkaan yleensä voida vetää juurikaan johtopäätöksiä, jotka olisivat yhteen yksilöön päteviä.

Toimituksen poiminnat