ArvoPelttari

Muistiinpanoja identiteettipolitiikasta pikkusievässä

Kirjoittelen nyt huvikseni pienessä kalsarikänässä muutamia hajanaisia rivejä ylös siitä, mistä tässä blogissa on nähtävästi tullut useamman kerran avauduttua. Pontimena hommaan on juttelu työpaikkana jättävän kolleegan kanssa juttelu. En ole varma hänen poliittisista suuntautumisistaan, mutta epäilen hänen olevan jopa vahvemmin oikealla siinä missä itse asemoin itseni (ääri)vasemmistoon.

No tässä vain tehtiin positiot selviksi. 

Kuten blogiini tutustunut lukija on varmasti tietoinen, (vasemmistolainen) identiteettipolitiikka on ollut kritiikkini kärjessä ja olen kritisoinut sitä kaikella rakkaudella. Monet, sanoisin useimmat, identiteettipolitiikan tavoitteista ovat sellaisia, jotka on kohtuullisen helppo allekirjoittaa. Mutta sitten toteutus vedetään vituiksi.

Tavallaan turhaa tässä on lähteä toistelemaan jotain unisex-vessojen miesten kusilaarikäytäntöjä heikentäviä käytäntöjä tai feministisen palkkakritiikin puutteita. Nämä ovat kuitenkin seikkoja, joilla feministit antavat viritetyt aseet käsiin alt right -oikeistolle, jolla ei ole siten suurikaan vaiva stilisoida pahimpia aivopieruja pepe-sammakon meemeiksi, jotka naurattavat, koska niissä on riittävä ripaus totta.

Niin se työkaverini. Tyyppi lähti avautumaan siitä, kuinka trigger warning(1) on sen sortin hyssyttelyä, joka saattaa olla jopa vahingollista huutajalleen. Tulokset ovat vähintään ristiriitaisia.  Kaverini puhui myös siitä, kuinka safe spacen kutsuminen riistää puheoikeuden muilta, jos olet enemmän alistetussa asemassa oleva.  Nämä kaikki ovat minulle esimerkkejä siitä, kuinka vasemmistolainen luokkapolitiikka on heittänyt pyyhkeen kehään. Konspiraatiohakuiset voisivat puhua siitä, kuinka identiteettipolitiikka on ryöstänyt marxilaisen rakenne-puheen ja tuonut sen niin ontolle perustalle, että on sen kanssa yhtä hukassa kuin Veronika Honkasalo Ruben Stillerin ohjelmassa, jossa Ivan Puopolo yrittää useampaan otteeseen tivata patriarkaatin määritelmää siinä Honkasalon onnistumatta. "Traumat kuuluvat elämään ja ovat sen suola."

Identiteettipolitiikan tavoitteet ovat siis sinällään usein hyviä ja hyvä lisä marxilaiseen politiikkaan, mutta kun ne otetaan politiikan keskiöön ja suorastaan unohdetaan luokka, niin ollaan suossa, jossa nyt ollaan. Jos olen läskiaktivisti, niin pääsen siitä laihtumalla. Pesin eilen keittiön kaapit ja yletyin ylimpiin kaappeihin ilman emännänjatkoa. Keittiön suunnittelijan kehuminen on epäilemättä ableistinen teko. Samalla tavalla normikeittiö kuin on normi se binäärinen jako, joka sortaa sukupuoli-identiteetiltään epäselviä tapauksia, joita syntyy Suomessa vuosittain kolmesta kahdeksaan. Kun yhteiskuntatieteet ovat kvalitatiivisia tieteitä, niin on se nyt helvetti, jos kvantitatiivisuus heitetään siinä määrin roskiin, että intersektionaalisen matriisin painoarvot otetaan amerikkalaisena tuontitavarana. Valkoihoinen rapajuoppoperheen lapsi nauttii samasta white privilege -asemasta kuin jormaollila. Ja se on tulkinnan mukaan ainoa taso.

Sitten on tämä kokemuspuhe, joka on lopulta symmetrinen, mutta tätä symmetrisyyttä ei tunnisteta. Jos se tai tämä teko on feministin mielestä sortavaa, se on sitä. Jostain syystä sama ei feministin mielestä toimikaan sitten, jos perussuomalainen mies mussuttaa sorrosta vaikka asepalveluksen kohdalla. Kokemus on aina aito.

Kokemuspuhe, luokkajako ja rakennepuhe ovat sellaisessa ristiriidassa keskenään, että joku göbbels olisi haltioissaan siitä sekasorrosta, missä näitä käsitteitä sopivan tarpeen tullen viljellään. Oman onnensa seppä on oikeistolainen tulkinta identiteettipolitiikan kokemuksellisuudesta. Vasemmistolainen self help -kirja kääntää vain termit "Kuinka hankkia ystäviä, rahaa ja vaikutusvaltaa" päälaelleen "Kuinka kokea sortoa ja halpaa tilastoanalyysia".

----

1) Jotain huvittavaa on kieltämättä siinä luupissa, että feministisen wikin trigger warning -sivulla on ensi alkuun trigger warning sivun sisällöstä...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kun kirjoitat feminismistä ja marxismista samassa blogissa, niin tekee mieleni suositella tähän lyhyeen kirjoitukseen tutustumista:

Marxism and feminism

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Itse olen feministi ja sitä mieltä että mies pystyy siihen mihin nainenkin ja toistepäin.

Miehet kusee itseään monesti nilkkaan tuossa lastenhoitoasiassa koska mies osaa kasvattaa lapsia aivan yhtä hyvin kuin nainen, poislukien paskaäidit &-isät.

Toimituksen poiminnat