ArvoPelttari

Kotikutoinen warrenbuffett

  • Kotikutoinen warrenbuffett

Työmatkani sattuvat juuri sellaiseen ajankohtaan, että tulee kuunneltua radiosta Yle Puheelta Pörssipäivää. Ohjelmassa on useaan otteeseen ollut vieraita puhumassa, joiden harteille on enemmän tai vähemmän aseteltu gurun viittaa, mitä tulee osakesijoittamiseen. Olen kuullut monenlaista tyyppiä meritoituneesta harrastajasta aina pankkiiriin, naisia sijoittamiseen rohkaisevasta naisasianaisesta taloustieteen tutkijaan. Yksi linja pitää. Se on kannustaminen tutkimaan valitun yhtiön taustoja.

 

Tämän ohjelman ja muutamien medianäkyvyyttä saaneiden kirjojen sekä valtakunnallisten sanomalehtien palstoilla osakesijoittamisen ihanuutta ylistävien gurujen puheiden perusteella aloittavan osakesijoittajan tulisi tutustua yhtiön toimialaan, kuunnella johdon puheita, ottaa selvää yhtiön kovista luvuista - vähintään P/E-indeksistä on oltava kärryillä. Ja ei, ei ole tietoisesti välitetty kuvaa, että osakesijoittaminen olisi erityisen vaikeaa. Kaikki ovat kyllä muistaneet mainita, että tärkein askel on ylipäänsä aloittaa sijoittaminen, mutta välittömästi puheenparsi vaihtuu moodiin, jossa tiedonkeräämisestä tulee vähintään aktiivinen harrastus - pahimmoillaan tiedonprosessoinnista exceleitä pyörittävä puolipäivätyö.

 

Varmaan osin haluamattaan nämä asiantuntijat maalaavat kuvan, jossa pörssisijoittaminen on enemmän tai vähemmän taitavien pelureiden areena. Vaikka he samaan aikaan saattavat sanoa, että ei kannata pyrkiä voittamaan markkinaa, niin jo seuraavassa lauseessa alkaa paasaus perehtymisestä sijoituskohteeseen. Ja tottakai sikäli tällainen vaativa kuva halutaan antaa, koska muuten oma asiantuntijarooli asettuu enemmän kuin omituiseen valoon.

 

Burton Malkielin kirja "A random walk down Wall Street" esitteli ajatuksen, että tikkaa heittävä apina pärjäisi hyvin markkinoilla. Ja näinpä on tehty: 1000 osaketta käsittävä pörssiyhtiöluettelo laitettiin apinoiden maalitauluksi ja 98 apinaa sadasta voitti markkinat! Miten se on mahdollista? No, selitykseksi annettiin, että tikkaa heittävien apinoiden myötä osakepaino siirtyi pienempiin yhtiöihin, ja niiden osakekehitys keskimäärin oli pitkässä juoksussa suuria yhtiöitä painottavaa yleisindeksiä parempaa.

 

Onkin huvittavaa seurata, miten ns. asiantuntijat vähän omahyväiseen tapaansa kehottavat tekemään taustatyöt ja pitävät itseään ja oppilaitaan sen verran fiksumpina kuin muut, että näiden tikka-apinoiden jälkeenkin kehtaavat implisiittisesti väittää voittavansa markkinan. Ihan kuin tavan pulliaisella olisi aikaa ja resursseja tutkia yhtiöitä niin tarkkaan, että "biittaisi" kokopäivätyökseen alaa tutkivat ammattilaiset diilerit. Siinä voisi asiantuntijalla jäädä pari sijoittamista käsittelevää kirjaa kirjoittamatta, jos sisältö on: 1) heitä noppaa 2) osta.

 

Jos siis, toisin kuin tämän blogitekstien kirjoittaja, et usko lähiaikoina rommaukseen, niin ei muuta kuin ostotoimeksiantoja sisään vaan! Tai riittävällä aikajänteellä ostohousut tulevasta alamäestä huolimatta jalkaan vaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Toimituksen poiminnat