ArvoPelttari

Talous

Suomen raha, lyhyt historia

 

Suomi sai oman rahan, Markan 1860, Kurssi pistettiin varuilta 20% liian korkeaksi. Snelman päätteli, ylikorkea kurssi ei haittaa mitään, kyllä palkat joustavat. Tuostahan seurasi tietenkin lama. Samaan aikaan sattui muutama huonon sadon vuosi ja koska oltiin globaali maa, elintarvikeomavaraisuus oli heikolla kantilla. Ylikorkea kurssi esti viennin, velkaa ei otettu ettei rahan arvo vaarannu. 100 000 ihmistä kuoli nälkään tai siitä johtuviin tauteihin.

Raportti EU:n vaikutuksista Suomen talouteen on tilausmielipide

Oxford Economicsin Akava Worksiltä saaman toimeksiannon poliittinen motivaatio käy selväksi heti raportin yhteenvedossa. Raportti on laadittu, koska Perussuomalaiset. Ei siis suinkaan Suomen EU- ja EMU- eli eurojäsenyyden vaikutusten objektiiviseksi arvioimiseksi.

Raportti on kokonaisuudessaan sekava kooste määrällisten tutkimusten laadullista meta-analyysiä. Aineistoon liittyy useita heikkouksia.

Ensimmäinen aineiston heikkous on selkeä unioni- ja euromyönteinen puolueellisuus. Objektiivinen tutkimus edellyttäisi myös kriittisten näkökulmien huomioimista.

Kuuleeko hallitus? Maa kutsuu!

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 17.8.2019

Voisiko asiantuntijoiden työviikkoa lyhentää nelipäiväiseksi?

Asiantuntijan työn tuloksellisuus on useimmiten enemmän riippuvaista henkisestä vireystilasta kuin työhön käytetystä ajasta. Asiantuntijoilla, jotka ansaitsevat vieläpä varsin hyvää palkkaa, voisikin olla järkeväkin ajatus lyhentää työaikaa, mutta tehdä lyhyemmässä ajassa samat tulokset. Toisaalta hyvä palkka antaisi mahdollisuuksia leikata hieman palkastakin vastineeksi vähemmästä ajasta. Näin palkkaerotkin kaventuvat, jos asiantuntijoiden palkat hieman laskevat. Kaikki siis voittavat, jos asiantuntija-aloilla lyhennetään työaikaa ja lasketaan hieman palkkojakin?

Vaaran vuodet Kanta-Hämeessä

Julkaistu Hämeen Sanomissa 17.8.2019

 

Kesälomakausi on nyt lopuillaan ja päättäjille alkavat totuuden hetket niin Hämeenlinnan, Kanta-Hämeen kuin valtakunnankin tasolla.

Euroero on ekoteko

Viime ajat on taas jauhettu ilmastonmuutoksesta ja päästöistä. Ilmastoprofeettain suosituksista suurin on jälleen se, että kaikkien tulisi ruveta kasvissyöjiksi. Pientä ihmistä ihmetyttää, eikö kestävämpään elämäntapaan löytyisi helpompiakin keinoja kuin muuttaa koko maailman ruokailutottumuksia.

 

Kenties väkivaltainen retoriikka kertookin rauhasta

Kasvavasta poliittisesta polarisaatiosta, kuplista ja kahtiajao(i)sta on keskusteltu koko vuosikymmenen ajan. Viime vuonna muisteltiin sisällissotaa, ja varoiteltiin kovasti siitä mihin vastakkainasettelu voi johtaa. Mutta kaikista kahtiajaoista huolimatta suuren mittakaavan poliittinen väkivalta loistaa poissaololtaan. Suomessa sitä ei ole juuri ollenkaan, länsimaissa poliittisessa väkivallassa kuolleiden määrä on laskenut melko tasaisesti 70-luvun alusta asti.

Mistä maista lääkkeet tulevat?

Talouselämä 25 mainitsee, että lääketeollisuuden perusraaka-aineiden ja valmistuksen osavaiheet ja peruslääkkeiden valmistus on (globalisaation takia) keskittynyt mm. Kiinaan ja Intiaan. Eri välivaiheet tehdään etäällä toisistaan olevissa paikoissa, ja nyt välitysketju tökkii. Lääkkeiden valmistus on herkkä pienillekin häiriöille, ja niitähän riittää. <!--break-->

tyhjä

ei mitään asiaa nytten

 

piti vaan poistaa kirjoitus

 

se kun tuli omia aikojaan

 

että hyvää päivää vain kaikille

 

pusu

Dropil - kryptosijoittaminen ei ole vaikeata

Monet kryptoprojektit ovat jo kuolleet, monet vetäytyneet taka-alalle kehittämään tuotettaan ja tiimiään. Mutta muutamat tarjovat jo nyt toimivia tuotteita asiakkaileen. Yksi näistä on Dropil. Tämän tekstin tarkoitus on osoittaa lukijalle, että kryptovaluuttamaailma ei ole ahdistava ja vaarallinen, eikä siihen sijoittaminen vaikeata.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä